Pegny

Lähettänyt JouniSaarenkylä

1979 marraskuun puolessa välissä menin ensikertaa rederiaktiebolaget Sallyn palvelukseen, Pegny laivaan. Minun piti mennä tutustumaan varustamon konttoriin Maarianhaminassa. Lento jenkkeihin Philadephiaan oli seuraavana päivänä joten jouduin yöpymään. Minut vietiin oppilasasuntolan majoitukseen. Se oli muistaakseni 4-kerroksinen asuntola, minun solukämppäni oli 3:ssa. Siinä oli kolme makuuhuonetta, yhteinen olohuone,keittiö ja yhteinen suihku-wc. Olin ainoa asukas solussa.

Otin yhden huoneen,aukaisin tuuletusikkunan ja päätin mennä suihkuun, riisuin vaatteet ja otin vain pyyhkeen mukaan. Olin jo melkein suihkussa kun kuulin huoneeni oven pamahtavan kiinni tietysti lukkoon ja avaimet sisällä! Siinä sitten ihmettelin mitä tehdä, ei ollut puhelinta soittaa, eikä ollut respaa ja ulos en uskaltanut mennä kylmänä marraskuun iltana pelkkä pyyhe ympärillä.

Yritin tiirikoida leipäveitsellä oven lukkoa mutta eihän se onnistunut. Sitten muistin että olin aukaissut ikkunan kämpässäni tuuletuksen takia. Viereisen huoneen ovi oli auki ja kurkistin sen tuuletusikkunasta. Vajaan parinmetrin päässä oli ikkunani auki, ikkunan pellit olivat melkein yhdessä ja vesikouru puolessa välissä. Mahduin juuri ja juuri ikkunasta ulos, pyyhe ympärillä keplottelin 3:ssa kerroksessa katujen yllä,ensi vesikourusta kiinni ja sitten huoneeseen sisään. Pikkusen tärisytti moinen akropatia.

Olisi se ollut noloa ottaa vastaan lenolle hakija pelkkä pyyhe asusteena.