You are here

luevieraskirjaa


09.01.2015 -- 03:49 Timo Sylvänne - email - www
Tänä keväänä jätetään äänimeriläisten ekskursio väliin, kun Henry Nielsen Nostalgia V risteily on toukokuussa. Katso risteilystä tarkempia tietoja Äänimeren etusivulta
02.01.2015 -- 05:49 Sinbad - email - www
Mikä on edestä vihreä, takaa ruskea ja sisältä musta? Se on vihervasuripolitrukki joka saa aikaan eilen voimaan astuneen, eli rikkidirektiivin, kaltaisia maanpetoksellisia säädöksiä. Täällä Aasiassa on sellaisia varten käytössä pitkä pudotus!

Onnea vaan suomalaiselle hiipuvalle merenkululle markkinatilanteessa, jossa kilpailijat ajavat halvimmin polttainein. Mutta pitäähän ne "50 000 henkeä pelastaa" jotka vuosittain kuolevat normaalin bunkkerin vuoksi!
30.12.2014 -- 15:45 Sailor - email - www
Äänimerta lukemalla saa hyvän kuvan Suomen merenkulun nykytilasta(kin). Vaikka kyseessä lienee historiasaitti. Ensin on valokuva jostain Saimaan rahtilotjasta kera porvoolaisen hiekkajaalan. Sitten kasvava luettelo eri varustamoiden ja laivojen nostalgiatapahtumista ja -risteilyistä.

Koskahan järjesteään Nesteen varustamon muistoristeily? Sitä varten vinkki; Sompasaaressa makaa pikkuruinen säiliöalus Oilfinn. Sen saisi ehkä vuokrattua. Sillä voisi sitten tehdä kierroksen Svartbäckin selällä. Haistella jalostamon katkuja ja ihailla ikuista liekkiä skumppamaljoja kohotellen :)

Hyvin menee suomalaisessa merenkulussa(kin) – parempaa alkavaa vuotta Äänimerelle!
30.12.2014 -- 14:18 HANK - email - www
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
Hank
Palaa Äänimereen tarinassa: Zeke - puhuva papukaija Hampurin merimieskirkolla
27.12.2014 -- 10:59 Haakana Timo - email - www
Hyvää Uuttavuotta seiloreille , toivoo nykyinen maakrapu
23.12.2014 -- 22:19 Markku Mylly - email - www
Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Vuotta 2015 kaikille vanhoille seilauskavereille.

Terv. Markku Mylly
23.12.2014 -- 19:41 armas aallontie - email - www
Rauhaisaa Joulua Äänimeriläisille!

Armas
14.12.2014 -- 19:43 Timo Sylvänne - email - www
Muutaman kerran on tapahtunut, että yksittäinen käyttäjä on Äänimeren sivulle yrittäessään saanut ruudulle ilmoituksen mallia (numerot voivat olla muitakin): Sorry, 46.59.15.171 has been banned
Käyttäjän tietokoneen Internet osoite on lisätty Äänimeren estolistalle.
Äänimeren lokiin kirjautuu jatkuvasti tietoja roskapostilähetyksistä, yrityksistä kirjautua järjestelmään tai luoda käyttäjätunnuksia. Ahkerimpien yrittäjien osoitteet lisätään estolistalle, joten ainakaan noista osoitteista ei voi jatkaa yrityksiään pahantekoon.
Jokaisella Internettiin yrittävällä koneella on teleoperaattorin jakama IP-osoite. Näitä osoitteita operaattorit arpovat asiakkaittensa koneilla yhteyttä avattaessa. Saattaa olla, että osoitteesta on yritetty vahingollista toimintaa ja myöhemmin joku aivan viaton saa saman osoiteen, eikä pääsekään Äänimereen. Nämä ongelmat ratkeavat parhaiten lähettämällä ylläpitäjälle sähköpostia
04.12.2014 -- 12:24 Marjatta Kylmälä - email - www
Olavi Kalliomäelle
Huomasin Nielsenin jutuista, että etsit tietoja isäsi seilauksista. Lähes 40 vuotta sitten oli Esthelissä (Saloran tankki siihen aikaan) 1978 konekolmosena Pentti Kalliomäki. Hän oli ehkä syntynyt joskus - 39 - 40 Karijoella. Laitan lähiaikoina Esthelistä laivakuvia, joista saatat löytää isäsi. Valitettavasti en osaa yhdistää kuvissa olevia kasvoja nimiin. Toivottavasti on kyseessä oikea mies!
30.11.2014 -- 22:51 Simo Kettunen - email - www
Olin s/s brettenhamissa melkein vuoden yhteen menoon.Ja olin viimeinen ruorissa kun ajettiin naulatehtaan kaijaan cartageenaan 1971 keväällä.Olin silloin Junkkina.
20.11.2014 -- 13:10 heiskanen leif - email - www
löytyskö dafyn poukkaa joka oli mukana tuliplossa nagoyjassa v 66
04.11.2014 -- 16:49 Marjatta Kylmälä - email - www
Kiitos Jari Savolainen. Selvisi sekin, että Nanna, Ania ja Amra on yksi sama kippo.
26.10.2014 -- 22:49 Seppo Järvinen - email - www
Kyllä minä kirjoitin kommentit ihan omalla nimelläni. Kun löin "enteriä" tuli teksti, että kommenttisi on julkaistu. Mutta ei vaan näkynyt.
26.10.2014 -- 22:42 Seppo Järvinen - email - www
Kiitos vastauksestasi Timo.
On aivan ymmärrettävää että ylläpitäjälläkin täytyy olla vapaa-aikaa.
Minä jo ehdin huolestua siitä sensuurista. Olen ennenkin kommentoinut kuvia, ja aina on tekstit tulleet heti näkyviin.
26.10.2014 -- 19:44 vieras - email - www
tuo youtube filmi

MT MONSUN 2
26.10.2014 -- 19:12 Seppo Järvinen - email - www
Onko sensuuri iskenyt tällekin sivustolle?
Olen viikon aikana kirjoittanut kaksi kertaa kommentin valokuvasivustolle, mutta kumpaakaan ei vain nåy!
26.10.2014 -- 15:47 Pahis - email - www
http://www.youtube.com/watch?v=X_K2zLK3x8k

Mielenkiintosia tarinoita oon täältä käyny lukemassa. Kerran sattu tuosta etusivulta silmään kuva joka muistutti tämän filmissä esiintyvän laivan kantta. Tunnistaako joku laivan? Ei tosin mitään takeita että olisi suomalainen.
23.10.2014 -- 20:49 Jari Savolainen - email - www
Moi Marjatta. ANIAn kuvia (tosin muilla nimillä) löytyy täältä Äänimerestä kohdasta NANNA. Kuvia löytyy www.shipspotting.com hakemalla IMO numeroilla 5113864 (NANNA/ANIA) ja 7367976 (CHIEMSEA) ja 8913148 (FAIR SPIRIT ex KYUSHU SPIRIT). Jari
23.10.2014 -- 11:57 Kylmälä Marjatta - email - www
Kaipailen kuvia seuraavista laivoista: m/s ANIA (OGTT) ta, m/s CHIEMSEA (OIPW) kuiv ja m/s KYUSHU SPIRIT ( ? ) ta lähinnä 1980-luvulta.
13.10.2014 -- 21:51 Ismo Sihvonen - email - www
Tulihan sitä oltua 50-livun lopussa ja 60-luvun alussa pari-kolme kertaa kaksi kolme kuukautta kesälomatuuraajana

Helsinkiradiossa pääasiassa OFJ päivystäjän ja jonkun verran OHC:n tuuraajana. Valitettavasti ei ole yhtään kuvaa.

Mukavaa aikaa sekin.
11.10.2014 -- 05:18 Vieras - email - www
Koska Nostalgia V ?
07.10.2014 -- 21:44 vieras - email - www
Olofsborg Olovsborg kaksi erinimistä laivaa kuvat kuitenkin samat.
06.10.2014 -- 03:45 R. Stenman - email - www
Isäni, Jorma Stenman Vaasasta, seilasi koneessa (menikö slangi oikein?!). Itse en häneen koskaan tutustunut, koska hän poistui keskuudestamme jo joulukuussa -76.
Minua kiinnostaisi kovasti kuulla, jos joku olisi sattunut olemaan isäni kanssa samoilla merimatkoilla. Erityisesti se viimeinen marras-/joulukuussa (?) -76 kiinnostaa. Jospa tällä tavalla voisi tutustua omiin juuriinsa hieman. Kiitollinen avusta!
01.10.2014 -- 15:03 Timo Sylvänne - email - www
Ilahduttavasti on sivuston "Etsi" mahdollisuutta käytetty. Tiedoksi, että oikealla ylhäällä oleva Etsi hakukenttä ei etsi tästä vieraskirjasta eikä myöskään etsi Laivakuvia albumeista. Valokuva-albumeille on oma etsintämahdollisuutensa vasemmalla ylhäällä "Etsi Galleriasta".
24.09.2014 -- 14:05 vieras - email - www
myös tämä tekstin mukaan eklövin alus

http://www.wrecksite.eu/wreck.aspx?15596

23.09.2014 -- 21:07 vieras - email - www
Atlantic/ margareta sama kuva myös wreck site ss winha???
22.09.2014 -- 09:24 Mikko - email - www
Kiitos mahtavista laivakuvista ja loistavasta sivustosta. Olen paljon etsinyt suomeksi kirjoitettuja merimiesjuttuja, mutta onneksi ei enää tarvi kun löysin tämän sivuston.
03.09.2014 -- 12:07 Pehkonen Marjatta - email - www
Kylläpä nyt ei eläkeläinen pääse pihalle tai nukkumaan, kun nämä sivut löytyivät! Olen pitänyt kirjoittamisesta ja lukemisesta aina. Nyt näitä sivuja selatessa vanhat tapahtumat alkavat palautua mieleen niinkuin Uuno Turhapuro sanoi: Muisti palailee pätkittäin.
Valmistuin 1972 kansakoulunopettajaksi ja sotkeuduin sijaiseksi ensin Haminaan ja sitten Kotkaan. Voisi sanoa, että siitä alkoi Marjatan merimiesura!
Olin messityttönä M/s Finlandissa, m/s Hangetessa, m/s Levantessa ja m/t Esthelissä kaikissa yhden pestin sekä yhden matkan matkustajan m/s Atlaksessa. 1980 jäin maihin ja nyt jäin eläkkeelle saaden myös vähän merimieseläkettäkin!
28.08.2014 -- 17:12 Timo Sylvänne - email - www
On kommentoitu, että valokuvagallerian tekstit ja numerot ovat pienempiä kuin Äänimeren aiemmassa versiossa.
Windows koneilla voi fonttikokoa kasvattaa kun painaa yhtä aikaa näppäimiä Ctrl +
Vastaavasti pienenee Ctrl -
25.08.2014 -- 11:02 Timo Sylvänne - email - www
Valokuvia on voinut kommentoida, mutta juttujen ja foorumien kommentointi ei ole ollut käytössä, koska spammifiltteri ei ole toiminut oikein. Pitkällisen testauksen ja virityksen jälkeen kommentteja voi kirjoittaa ja toivottavasti spammifiltteri estää roskapostituksen.
Valokuvagalleriassa on vielä linkkejä, jotka eivät toimi, koska osoitteet ovat entisen veppihotellin mukaisia. Mielellään otan vastaan ilmoituksia toimimattomista linkeistä

Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
© 2005-2009 : Sami Siuvatti - ZykBook v1.52