You are here

PRONTO Pohjois-Atlantilla

M/t Pronto matkalla Eurooppa – Boston  (Braintree, Massachusetts ) helmikuussa 1977

Atlantilla kovassa myrskyssä matkalla Euroopasta Bostoniin irtosi täkiltä lehmänsillalle johtava leidari eli rautaportaat, joka sitten valtoimenaan kannella  ajelehtiessaan merenkäynnin heittelemänä  katkaisi parista tai useammasta tankista, ylös muutaman metrin korkeuteen johtavat (ruostuneet)  ilmaputket.  Tapaus lienee sattunut yöaikaan, jolloin sitä ei heti havaittu.
Aamun valjettua  kuitenkin huomattiin, että laivan syväys oli kasvanut huolestuttavasti.  Katkenneista ilmaputkista oli mennyt vettä tankkeihin meren vyöryessä yli täkin kaiken aikaa.  Merihän käy  kannen yli täydesssä lastissa olevassa tankkerissa huonolla säällä aivan normaalistikin.
Aamulla kapteeni Mauno Veijalainen kutsui sitten brygälle päällystön koolle tilaisuuteen, jota hän kutsui "laivakokoukseksi". En tiedä vieläkäään, onko tämmöinen menettely jotenkin virallinen tapa, mutta näin tehtin.
Olimme suunnilleen keskellä Atlanttia ja laivan syväys alkoi olla vähän turhan suuri ja ilmeisesti vettä tuli lastitankkeihin lisää kannelta koko ajan.  Yhdessä siinä sitten mietittiin, mitä tulisi tehdä, että tilanne paranisi. Itse tietysti kipinänä en voinut juurikaan mitään rakentavia ehdotuksia tehdä, vaan olin lähinnä kuunteluoppilaana tilanteessa.
Hyvin pian päädyttiin siihen, että tankkeihin johtavat reiät on aivan vältttämätöntä sulkea, keinolla millä hyvänsä, jotta matka jatkuisi turvallisesti.   Ainoaksi keinoksi keksittiin puutulpat.  Ilmeisesti jostain tankkillaivankin varastoista löydettiin sitten sen verran puutavaraa, että niistä voitiin veistää sopivat puukappaleet tulpiksi tukkimaan katkenneiden putkien jättämät aukot kannella ja tällaiset sitten valmistettiin pikapikaa.
Kuka sitten lähtisi ne hakkaamaan paikoilleen vellovalle kannelle?  Yliperämies Haltia sanoi lähtevänsä itse, koska hän ei voisi ketään muutakaan tällaiseen tehtävään lähettää.   Myrsky jatkui edelleen voimakkaana ja meri  kävi täkin yli voimalla edelleenkin.
Laivaa käännettiin niin, että mahdollisimman vähän aaltoja löisi täkille.  Eräs matruusi lähti Haltian kanssa kannelle turvaköysi  mukanaan.  Vettä tuli taivaan täydeltä ja myrsky pauhasi, laiva keinui aallokossa rajusti.  He etenivät lehmänsiltaa kohtaan, jossa irtonainen leidari silloin oli.  Haltia sitoi köyden vyötäisilleeen ja kapusi alas täkille, matruusin jäädessä pitelemään turvaköyttä lehmänsillalle.  Useamman yrityksen jälkeen, hän onnistui jollain keksillä tai muulla koukulla saamaan otteen irtonaisista portaista ja kiinnittämään ne köyden pätkällä joihinkin kansirakenteisiin.  Näin oli suuremmat tuhot vältetty.
Vielä oli tukittava reiät, joista vesi valui tankkeihin edelleen yhä edelleen.  Tehtävä ei ollut toki helppo, koska juuri puuttuvien leidareiden kohdalla  oli eniten reikiä.  Päälle vyöryvien  aaltojen välissä taiteillen,  matruusin pitelemässä turvaköydessä roikkuen ja aina välillä ylös lehmänsillalle paeten, hän lopulta onnistui nuo reiät puutulpat aukkoihin hakkaamalla tukkimaan.
Myrsky jatkui vielä pari päivää, mutta pulikat pitivät.
Perillä osa lastista oli tietysti pilalla veden vuoksi, lastintarkastajat motkottivat, mutta olimmepahan päässeet perille kuitenkin.
Ylipm. Haltia oli siihen aikaan jo vanhempi mies ja ehkä koettu miehistön keskuudessa vähän kurinpitäjänä.  Mutta kyllä hän tässä tapauksessa  osoitti sellaista toimintakykyä ja rohkeutta, mitä moni nuorempi sai silloin vapaasti ihmetellä.
Kurt Ståhle, kipinä 1975-1988

Haltia oli M/T Hugolla styyrmannina ja oli muistaakseni ns vaikeasti lähestyttävissä. Toivottavasti miehessä henki kuitenkin vielä pihisee.

JormaS

Olin matkalla mukana ,,,

Olin matkalla mukana,,samassa rytäkässä provianttiluukku repes keskellä yötä,,Riitti äyskäröitävää