Betoniarkku

Lähettänyt RaimoSahi

Antwerpenissä heinäkuussa v.1969 ss.Verna Paulin:ssa purimme laivan yhdestä pohjaruumasta betoniarkun, joka oli valettu poikittain laivan ruuman pohjalle ruuman förkantiin, laivan leveyssuunnassa.

Missä ja koska ko. betoniarkku oli valettu, sitä en tiedä?

Olimme tulleet Antwerpeniin ottaaksemme lastin Silver-santaa, jota oli tarkoitus viedä Italiaan lasi- tai porsliiniteollisuudelle jne..?

Tietämykseni mukaan laivaan oli tulossa tarkastaja ja hyväksytystä tarkastuksesta oli kiinni laivan seuraavan lastin lastaaminen. Oliko ko. tarkastus lastin vakuuttajan vaiko laivan luokittajan, en tiedä?

Tarkastuksessa ss.Verna Paulin määrättiin kuitenkin telakoitavaksi. Varustamosta oli katsottu telakoinnin kustannusten nousevan suuriksi, joten ss.Verna Paulin laivan kohtalona oli päätyä ns. naulatehtaalle.

Anwerpenistä menimme Zeebruggeen, jonne Verna Paulin jäi. Sinne jäivät myös kuubalaiset, laivakoiramme Käpy ja laivakissamme.

Laivan myyminen oli kova paikka toisille, minuakin silloin hieman harmitti, koska sopimuksessani luki mm. Kauko-Itä ja vapaa kotimatka.

Muistan, kun II-perämies totesi myymisen olleen meidän kannalta hyvä, koska hänen näkemyksen ja arvion mukaan tämä matka olisi voinut olla meille myös viimeinen, kuten laulussa sanotaan...

Nykyisen oman tietämykseni mukaan:
Kun aikoinaan laivat olivat niitattuja, niin telakoilla oli ihan oma ammattikuntansa (työntekijät) tähän niittaustyöhön/-tehtävään.

Ajan myötä niittaukset ja saumat ovat laivoissa alkaneet virumaan ja löystymään merenkäynnin ja lastin vaikutuksesta/rasituksesta.

Edellä mainituista syistä seurauksena on ollut, että niittiliitos alkoi vuotamaan ja vuotoja on yritetty eliminoida milloin milläkin tavalla, hätätilanteessa olosuhteet ja/vain mielikuvitus on ollut silloin rajana.

Hitsausten yleistyessä niittaus jäi pois laivanrakennuksessa ja lopulta hitsaussaumaan alettiin luottaa myös laivanrakennus- ja telakkateollisuudessa.

Nykyisin telakoilla tarkastetaan laivan hitsatut lohkosaumat, kuten myös paine-asetuslain mukaiset putkistot ym. rakenteet, röntgen-kuvataan sekä ultrataan. Ja mikäli hitsisaumassa havaitaan epäpuhtauksia ym.sauma ns. avataan ja hitsisaumat korjataan hitsaamalla ne uudestaan.

Kuka tahansa ei pääse hitsaamaan, hitsarin pitää olla suorittanut näytteen ns. luokan, jonka hän joutuu uusimaan aina määräajoin. Tarkastus, röntgen-kuvat ja ultraus-tulokset myöskin dokumentoidaan.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 08.12.2012 - 01:06

Voisitko yst.kertoa näistä "kuubalaisista"? Olitko muutoin Verna Paulinin mukana Siperiassa(Igarga?) sahatavaraa lastaamassa. Alus lienee tehnyt kyseisiä legendaarisia matkoja, joista on joskus puhuttu. Valitettavasti muistelijat taitavat jo olla vähissä. Siispä kerro ihmeessä jos tiedät(tai joku muu tietää)? Aiheesta saisi loistojutun!

Kuubalaisia olivat laivakoira Käpy ja laivakissa, jotka olivat "joutuneet" laivaan Kuubassa, kun Verna Paulin oli ollut siellä lastaamassa raakasokerilastia Eurooppaan.(Bulgaria,Varna).

Näille lemmikeille löytyi "uusi koti" Zeebruggestä, kun laivakoira Käpy sai uuden isännän paikallisesta kuppilanpitäjästä, kuppila oli norjalaisten merimiesten suosima paikka.
Laivakissalle järjestäytyi ja löytyi uudeksi isännäksi Verna Pauliniin tullut vartija, joka otti laivakissan omakseen. Lemmikkejä ei jätetty heitteille!

Siperiassa en ole käynyt, mutta tiedän pari entistä työkaveria, jotka ovat aikoinaan käyneet Arkangelissa Paulinin laivoilla.
Varmasti nämä Siperian matkat ovat muistelun ja tarinan arvoisia.

Luultavasti samalla kertaa Igargassa palon jälkeen kesällä 62 Jytte Paulinilla, joku muukin Paulin oli siellä samaan aikaan.
Siellä lastasimme yli kuukauden Egyptiin Alexsandria-Beirut-lattakia-Scaramanga telakka Zdnadow-Chersson Mustanmerenpuolella viljaa Canadaan, ihmeellistä kylläkin.

Löytyipä mielenkiintoinen portaali ! Hurjasti kiitoksia ja hatun-nosto Timo Sylvänne. Olet tehnyt hienoa ja arvokasta työtä Suomalaisen merimieskulttuurin eteen. 

"Olin samalla matkalla"  Olin unohtanut välillä pitkiksi ajoiksi, koko lyhven merilläolo aikani. Tämä  Igarkan matka oli yksi mieleenpainuvimmista, ympäristö oli todella karu ja autio. Iän karttuessa vanhat asiat palautuvat muistista, osin aika tarkkana. 

Minä olin laivan nuorin eli kuopus, jouduin korjaamaan passissani olevaa ikääni kuukaudella että pääsin laivalle töihin. Täytin 16v Kanadan Sorellissa käyntimme jälkeen, toimme sieltä viljaa Suomeen. Kapteeni huomasi passini korjailun myöhemmin merellä,josta pieni nuhtelu. Mikähän oli Kapteenimme nimi ? Minulla on aina ollut huono nimimuisti, vastaavasti kasvo ja näkömuisti erittäin hyvät.

Minä olen Tuure Rantakangas olin Villenä laivalla, mikä oli Teidän tehtävänne ? Muistini mukaan Igarkassa oli Verna Paulin kun menimme sinne, Maailma tuntui kovin pieneltä, kun koulukaverini asteli vastaan lankkukatua pitkin,  kun lähdimme ekakerran maihin. Olimme hiljan lopettaneet koulumme pienessä eteläpohjolaisessa Vimpelin kunnassa, koulukaverini  oli Vernassa joka lähti lähes heti tulomme jälkeen.

Sahan ravintolassa jossa vietimme paljon aikaa, oli  henkilökuntana vankeja ympäri Neuostoliiton, niinkuin kaikki sahan henkilökunta ja laivamme lastaajatkin olivat, paikka oli vankien työsiirtola. Aulan vastaanotossa oli esim. Virolainen nuori nätti nainen lähes ikäiseni, joka oli joutunut sinne huonosta käytöksestä. eli elimen kauppaamisesta Suomalaisturisteille Tallinnassa, joka oli Neuvostotasavalloissa rikos. Juttelin salaa, Hänen kanssaan usein kun ei näkynyt paikallisia vartioita, puhui aika hyvää Suomea. Kävin kerran tai pari paikallisten nuorten kanssa tanssipaikassa, jonka kuvan löysin Google Earthitin valokuvista.tunnistin heti rakennuksen joka oli pysynyt 54 vuotta samanlaisena. Siellä oli myös valokuva ko. ravintolasta ei enää käytössä.  

Tässä sahan ravintolassa kävimme myös uuden jatkosodan Saksalaisten kanssa, joka kesti yhden illan aseina nyrkit ja rottinkituolit. Saksalainen laiva tuli sinne, muistaakseni muutamaa päivää ennen lähtöämme sieltä. istuimme samassa ravintolassa hetken sovussa, alkoi pientä huutelua tilanne kärjistyi siihen kun laivamme konepäälikkö nousi tuolilleen tai pöydälleen seisomaan ja huusi "saatanan lapinpolttajat". Siirryttiin joukkotappeluun ensin nyrkein, siitä illan mittaan rottinkituolit alkoivat hajota toistemme selkään. Jotenkin on jäänyt muistiini, että tappelu oli aika löysää, minäkin otin pudottamiani miehiä kädestä kiinni ja vedin ne takaisin pystyyn, ei lyöty maassa olevaa, eikä todennäköisesti päähän ollenkaan. Aika iso osa laivamme miehistöstä oli ollut sodassa, jonka päättymisestä oli kulunut vasta 16 vuotta, tunteet oli voimaakkaasti pinnalla. 

Toinen ravintolatappelu oli Antverpenissä Saksalaisten kanssa myöhemmin. Ravintolan pitäjä keräsi meiltä rahat uutta rottinkikalustoa varten, summa oli pieni koska tappelijoita oli noin 80 miestä. laivamme miesvahvuus oli 52, kaikki eivät olleet paikalla. Olin nuorena aika taitava nyrkkeiliä kehässä hanskoilla, en tappeliatyyppi. 

Vielä pari muistiini syöpynyttä tapahtumaa Igarkasta jotka nekään eivät ole mieltä ylentäviä. Olimme tulossa ravintolasta kun jotkut tulomatkalla alkoivat poliittisen huutelun vartioille, seurauksena että jouduimme putkaan yöksi, jouduimme seuraavana päivänä allekirjoittamaan ukaasin joka kielsi meitä tulemasta uudelleen Neuvostoliiton alueelle. Paperi osottautui ainoastaan pelotteeksi.

Toinenkin liittyy ravintolasta tulomatkaan, odotimme yhteysvenettä rannassa koska laivamme oli muutaman kymmenen metrin päässä rannasta ankkurissa. Olin lähes selvinpäin niin kui useimmin oli ,  muistan tapahtuman aika hyvin, oli pohjoisen heinäkuun lopun hämärä yö, lähdin pissalle kavereista sivuun 20-30 metriä, rannassa oli upotettu puusta tehty iso roomu, astuin kannelle ja saman tien olin sen ruumassa, kansi oli ohkaisen jään peitossa, niin liukas että tajusin vasta ruumassa mitä oli tapahtunut. Vesi oli muutaman asteen lämmön puolella, käteni eivät ylettyneet luukun reunoille eikä ääneni kuulunut kavereille, tilanne oli pelottava. Rannalla kauempana ollut vartiosotilas oli huomannut että jotain tapahtui ja tuli katsomaan, Hän veti minut ylös pinteestä. pientä hypotermiaa hoitelin laivan mukavassa  höyrysaunassa. 

 Maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen jäänsärkiä Lenin avasi reittimme Jenisei-jolle, letkassa oli noin 5-8 alusta pysähdyimme usein ahtojäihin, matkanteko oli hidasta ja jää-alue oli pitkä.

Näin on syöpynyt Igarkan matka. minun muistiini.

Nasserin hallinnoima Alexandria oli nuorelle miehelle muisiinpainuva seikkailu, rakkautta ja pistoolilla uhkailua, naisissa Beduiiniteltassa.

Mustalta mereltä veimme viljalastin Antverpeniin, sieltä meidän piti lähteä Kuubaan hakemaan viljalastia Suomeen mutta Kuuban riisin puhjetessa jouduimmekin hakemaan sen Montrealista Suomeen. Matkaa Montrealiin jouduimme odottamaan Antverpenissä yli viikon. Vanhemmat merimiehet eivät olisi halunneet lähteä ylittämään Atlantia, tyhjällä Jytellä niin myöhään syksyllä, kovien syys-myrskyjen ja ajojäiden takia. Viimein lähdimme, matka meni hyvin lähelle Montreallin lähtevää jokisuuta, sitten myrsky alkoi, ajaudumme alaspäin lähelle New Yorkia, kahden viikon ajan, laivan keula oli kohti tuulta ja Pohjoista mutta konevoima ei riittänyt etenemiseen. Merivesi oli lähellä 0 asteiset, ja jäätyi nopeasti laivan rakenteisiin, tuuli ja mainingit olivat hurjat mainingin pohjalta ei näkynty eteen eikä taakse. Laineita ei juuri ollut, olisi voinut ajella vaikka pienellä moottoriveneellä.

Yhteystietoni löytyy Internetistä hakemalla Tuure Rantakangas. Olisi mielenkiintoista jutella ja muistella tarkemmin.

 

 

 

 

Hienoa, että joku muistelee noita matkoja vieläkin eristyneelle Taimyrin niemimaalle. Eivät tainneet muut suomalaiset varustamot sinne juuri liikennöidä. Ehkäpä Neste myöhemmin?

Eipä olla tarkkoja, mutta eräs havainto/kommentti: suomalaiset votka- ja ripsipiirakkaturistit alkoivat käymään neuvosto-Eestissä laajemmin vasta vsta.1965. Silloin avattiin uudelleen sotien jälkeen matkusta-alusliikenne Tallinnaan. Niinpä on epätodennäköistä että kyseinen Igargassa v.62 lusinut eestiläisneito olisi oppinut suomea heiltä. Sitä ennen Tallinnassa vieraili (junalla via Leningrad) vain suomalaisia kommaridelegaatioita. No, ehkäpä heidän joukossaan oli niin kovia panomiehiä että suomenkielikin tarttui eestin neitoon...Eri kansallisuuksia edustaneita vankeja siellä taatusti riitti. Ehkäpä suomalaisia sotavankejakin. Suurimmat sotavankileirit olivat esim. Tserepovetsissä. Eri lähteissä kuitenkin kerrotaan, että yksittäisiä sotavankeja olisi pääynyt ympäri Neuvostoliittoa. Esimerkiksi ns. Leinon vanki, entinen SS-mies, Unto Parvilahti vietti karkotustaan vv. 1950-54 "sahatyöläisenä" Igargasta 100km alavirtaan sijaitsevassa Dudinkassa. Paulin ei tainnut vielä silloin liikennöidä Taimyrin niemimaalle. Olikohan Dudinka suomalaisten lastauspaikka?

Vielä: onko Jenisei-joki Igargaan asti jäässä elokuussa? Ainakin proomun täkki oli jäässä ja jutussa kerrotaan murtaja avustuksesta.  

Kirjassaan Berijan Tarhat, Havaintoja ja muistikuvia Neuvostoliitosta vuosilta 1945-1954, Unto Parvilahti kertoo että jäät Jeniseiltä lähtivät noin kesäkuun lopussa "suurella ryskeellä". Jytte Paulinin matkasta kesällä 1962 mainitaan murtaja-avustuksesta..? Taimyrin niemimaalla oli eristynyt teollisuuskeskittymä, joka oli täysin riippuvainen Jenisein lyhyestä n. kolme kuukautta kestäneestä liikennekaudesta. Yhdeksän kuukautta vuodessa alue oli vain epävarman lentoyhteyden varassa, mikä sekin oli varattu lähinnä "nomenklatuuran" käytöön. Se muodostui Dudinka - Norilsk - Igarga -teollisuustaajamista. Niitä operoitiin lähes täysin sekä rikollis- että poliittisista vangeista koostuneella työvoimalla. Ne edustivat lähes 50:tä eri kansallisutta!

Parvilahti, joka oli varsinaisen viiden vuoden tuomionsa kärsittyään ns. "vapaa vanki" eli karkotettu, kertoo kirjassaan (s.194): "Viidentenä matkapäivänä saavuimme Igargaan, joka on tyypillinen vankityöllä erämaahan rakennettu sahateollisuuden keskus. Nyt työskenteli sahalaitos ulkomaille suuntautuvaa dumping-myyntiä varten ja sen satamassa näin yhden norjalaisen ja yhden englantilaisen höyrylaivan..." Näin siis kevätkesällä 1950.

On huomattavaa, että Taimyrin niemimaa sijaitsee kaukana pohjoisessa havupuuvyöhykkeen yläpuolella tundralla ja siten raaka-aine - tukkipuu - oli uitettava avovesikautena joen yläjuoksulta eli etelästä. Parvilahti kertoo edelleen: "Igargan suuren sahalaitoksen koneet, saharaamit, särmäyssahat, siirtolaitteet ja voimakoneet olivat suomalaista alkuperää..."Kaikki oli sodan jälkeen vaihdettu suomalaisiin koneisiin  ja sahan tuotanto saatu niiden avulla laadultaan vientikelpoiseksi.

Vielä vangeista, joiden joukossa oli myös suomalaisia sotavankeja. Ehkä järkyttävin on vuoksenniskalaisen alikersantti Matti Kokkosen tapaus. Hänet oli vangittu talvisodassa, eikä häntä oltu rangaistu mistään. Hänet oli hallinnolisessa järjestyksessä karkotettu Siperiaan Dudinkaan, missä hän työskenteli kirvesmiehenä. Kokkonen olisi halunnut koti-Suomeen vanhuuden päivikseen. Hän oli - ihmeellistä - saanut tarpeekseen Neuvostoliitosta. Poistuminen evättiin viranomaisten toimesta. Epätoivoinen Kokkonen teki itsemurhayrityksen v. 1954 ja kesäkuussa 1955 toisen kerran onnistuneesti. Hänet on haudattu Dudinkan hautausmaahan (s.241). Parvilahti oli jo tällöin Suomessa ja hän oli ilmoittanut tapauksesta kepulaiselle ulkoministeri Johannes Virolaiselle. Toki turhaan. Tässä siis vain yksi kirjasta esiin nouseva järkyttävä ihmiskohtalo.

Parvilahden kirja on erittäin hyvä kuvaus Stalinin ajan Neuvosto-Gulagista ja -yhteiskunnasta. Toisaalta se kuvaa hyvin luonnon olosuhteita Pohjois-Siperiassa. Ei ihme että kirja on käännetty monelle eri kielelle ja siitä otettiin useita painoksia. Siksi kunnes pres. Kekkonen onnistui kieltämään lisäpainokset ulkosuhteita vaarantavana "ystävällismieliseen" naapurivaltioon. Taustalla lienevät tosiasiallisesti Parvilahden arvioit Kekkosen roolista ns. Leinon vangit -tapauksessa, joihin Parvilahti-Boman siis kuului.

Kekkos-vainaan mieliharmiksi Otava otti kirjasta vielä lisäpainoksen niinkin myöhään kuin v. 2004. Siinä on historioitsija Erkki Vettenniemen kirjoittama  loppuosa "Unto Bomanin salattu elämä". Kannattaa lukea. Hyvää PyhäinMIESTEN päivää kaikille lukijoille! T.Oskari

Moikka!

Sattumalta näin tämän jutun muutamaa päivää sitten. Olin mukana Jytte Paulinin reissulla Suomesta Soreliin kesällä vuonna 1962. Muistaakseni meitä oli kolme kaveria hytissä ja sinä olit yksi niistä. Minä olin Villenä ja sinä Kallena. Olin jäänyt luokalle ja olisin halunnut merimieheksi mutta vanhemmat pakottivat koulupenkille takaisin sen reissun jälkeen. Olin kyllä Silja Linen laivoissa vielä varastomiehenä tämän reissun jälkeen mutta Sorellin-reissu oli pisin. Silloinkin oli kapakkatappelu Sorellissa, ei paikallisten kanssa vaan miehistön välillä. Tämä kolmas hyttikaveri oli hieman koppavaa ja hänelle piti antaa turpiin. Ehkä se olikin ihan oikein hänelle? En tiedä olitko silloin mukana kapakassa. Itse olin 15 v. mutta sain kyllä olutta niin kuin muutkin. Kun tuolit rupesi lentämään kapakanpitäjä näytti meille takaoven mistä sitten päästiin takaisin laivaan taas mutta hyttikaveri ei uskaltanut tulla hytistä ulos moneen päivään tappelun jälkeen. Hänkin oli Kallena ja sai yksin tapella koko kansiporukaa vastaan kunnes huomasi että ylivoima oli liikaa. Itse en osallistunut tappeluun. 

Laivassa oli höyrysauna ja kerran kun olimme saunassa joku (luulen että se oli sinä Jukka), laittoi käden höyryhanan alle. Höyry oli ainakin 120 astetta ja sormet paloi kiinni toisiinsa. Käsi oli aika paksuu vielä kauan sen jälkeen. 

Luin mielenkiinnolla Paulinin liberty-laivoista kirjoituksianne. Olin itse vuoden 1967-8 Margrethe Paulinissa 2. perämiehenä. Alus oli kuulemma käynyt aikaisemmin Igarkassa. Nousin laivaan Cuxhavenista. Sieltä meidät hinattiin - kyllä, HINATTIIN - muistaakseni Rostockiin. Sitten mentiin Haifaan, josta ehdimme pois ennen kuuden päivän sodan alkamista. Haimme Novorossiskista ratapölkkyjä Kuubaan. Kuubasta keikka edestakaisin Meksikoon Veracruziin, jonne mukanamme pakeni eräs kuubalainen nuori mies. Kuubasta taas Mustalle merelle sokerilastissa. Potista alkoikin sitten Margrethe Paulinin viimeinen, ehkä pisinkin, matka Afrikan ympäri Pohjois-Japaniin, Hachinoheen, rautamalmilastissa. Ennen Japaniin saapumista jouduimme taifuunin kynsiin. Minä ja 1. perämies olimme vähällä mennä yli laidan, kun aalto pyyhkäisi pitkin kantta, jossa olimme siirtämässä kantta pitkin valuvia kiinnitysköysiä mastokaapin taakse turvaan. Menetimme kumpikin vain lakkimme meren puolelle kun ajauduimme veden sisässä midshipiä vasten, Lastin purkamisen jälkeen Margrethe saatettiin viimeiseen leposijaansa Kaohsiungiin, Taiwanille.

Hienoa, että joku muistelee näitä legendaarisia tramppeja.Tarinoita ja erityisesti valokuvia(!)pitäisi saada Äänimereen joutuisasti. Vielä, muttei ehkä kovin kauan, on muistelijoita. Aiemmin mainitsin tapahtumista Santo Domingossa v.1965, joilloin aluksen porukat olivat todellisten levottomuuksien keskellä. Tästä olen kuullut tarinaa toistuvasti. Vielä kertomastasi Japanin matkasta nousee esiin kysymys taifuuniin liittyen. Oliko yhtiön "staili", että perämiehet koilasivat trosseja? Vai oliko yhtiön "hyvillä miehillä" päivä täys...:)No, hätätilateessahan kaikki tekevät kaikkea! Hyvää Pääsiäistä; Hank

Anonymous (ei varmistettu)

La, 08.12.2012 - 16:21

Sekä Verna että Jytte Paulin lienevät tehneet rankkoja Siperian reissuja. Jytte Paulin "ontui" uudenvuoden päiväksi 1967 Liverpooliin hätäsatamaan(?)sahistäkkilastinsa menettäneenä ja muutoinkin rampana, Pohjois-Atlantin hirmumyrskystä niukasti selvinneenä. Tietääkö/muistaako kukaan tästä matkasta enempää, ehkä muka olleena?

Edesmennyt työläisten ja talonpokien ihannevaltio, Neuvostoliitto, harjoitti sahatavaran tuotantoa ja vientiä erityisesti Siperiasta käsin. Mikä olikaan harjoittaa. Mittaamattomat Taigat tarjosivat raaka-ainetta loputtomasti ja suurvirrat kuten Ob ja Jenisei helpottivat logistiikkaa, sosialismin aamussa. Mutta, kaikkein tärkein elementti oli ilmainen ja loputon työvoima. Sitähän "Gulag", eli vankileirien saaristo, tarjosi pohjattomasti. Kaupallisessa toiminnassa oli kyllä vastoinkäymisiäkin. Päämarkkinat kun olivat Euroopassa ja Väli-Meren alueella. Englannissa nousi aikanaan kohu, kun Siperiasta saapuneissa sahatavaranipuissa oli kirjoitettu terveisiä verellä! Siinä oli varmaan AY-solidaarisuus ja -aate ahtaajillakin koetuksella. Entinen ns. Leinon vanki, Unto Parvilahti, kertoo näistä tapahtumista alansa klassikkokirjassa "Berijan Tarhat". Siinä hän kuvaa yli 10-vuotista(toki laitonta) vankeuttaan NL:n vankiloissa ja Siperian leireillä(Suosittelen). Mutta niinpä siis aikansa suomalainenkin tonnisto,ainakin Paulin-varustamo, osallistui tähän Siperian liikenteeseen. Varustamon silloinen johtaja, Frank S. oli luonnehtinut ko. liikennettä "kannattavaksi". Tämä liikenne tapahtui toki läntisen markkinatalouden nimissä ja puitteissa, eikä minkään "vilenin" -hengessä. Mutta, koska muistelijoita ja kertojia, saatikka sertepartioiden & konossementtien avaajia, ei liene liikaa, pohditaan mitä liikenne ehkä oli..?

Neuvostoliitossahan vallitsi ns. keskusjohtoinen suunnitelmatalous, jota ohjasi ylinnä GOSPLAN ja tämän alla erilaiset alojensa orgaanit. Myös ulkomaaankaupassa ja shippingissä oli omansa, kuten esim.SOVRACHT. Näin NL, valuuttatarpeessaan ja -himossaan, joutui mukaan ideologisesti heille vieraaseen sekä väärään toimintaan. Siperian sahatavaraa lienee myyty ja laivattu FOB-ehdolla, eli "vapaasti aluksella" (esim.Igargassa)
Kun omaa soveltuvaa tonnistoa ei ollut, tai sitä ei haluttu tai kyetty kayttämään, jouduttiin Moskovassa joustamaan sosialismin ylevistä periaatteista ja tukeutumaan kapitalististen maiden tonnistoon. Tässä oli markkinarako vanhemmalla läntisellä tonnistolla, kuten esim. Paulinilla,joka osasi käsitellä tätä riskiä. Laivauskausi syyskesällä oli armottoman lyhyt, käsittäen paljon liikenneriskejä ml. sää- ja jää yms. Tuskinpa edes Moskovan - josta käsin siis kaikki tärkeä hoidettiin - moneklatuurasta olisi löytynyt niin rämäpäisiä rahtausammattilaisia, että olisivat aikarahtaukseen, ainakaan hyvään tasoon, ryhtyneet. Mene ja tiedä, mutta sehän olisi voitu vaikka tulkita sabotaasiksi ja päättyä telotuskomppanian eteen isänmaanpetturina... Niin, kyllä siellä varmaan tehtiin vaan matkarahtauksia, ja hyvätasoisia sellaisia, kuten Frank S. oli aikanaan kertonut, todeten; "Kannatti lähteä Koillis-jäihin..."

Makuuajat, laydays, oli varmaan yritetty sopia pitkiksi. Mutta eivätköhän nekin ylittyneet komeasti, koska "työvoima" sahoilla ja satamissa ei varmaan ollut kovin motivoitunutta. Homma oli kirjaimellisesti "ryssittyä". Mikäpä oli silloin "demurragella" eli lisäseisonta-ajalla makailla, etenkin jos se oli hyvätasoinen. Kunhan vodkaa ja liebuskaa sekä hapankaalia/kurkkua riitti messissä ja stimmpiä pannussa. Ainakin sen verran, että kippari saattoi salongin venttiilistä kurkistella kun "vanja kaijalla robotti..." ja nostaa vaikka malja työnsankareille. Maihin pääsy noilla - käytännössä vankileirialueilla ei varmaan ollut helppoa. Ajatukset "lentoemännistä" yms. sai unohtaa pienemille latitudeille ja ehkä "kasityölehtien" kierto oli vilkasta...Mutta kertoisi nyt joku lisää kunnon jutun puitteissa, kun se vielä on mahdollista. Hyvää Uutta Vuotta! Hank

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 14.12.2012 - 22:19

Dominikaanisessa tasavallassa oli levottomuuksia v.1965. Kerrotun tarinan mukaan suomalainen Liberty -alus ss Margrethe Paulin oli Santo Domingon satamassa. Liipasin sormi lienee ollut herkässä paikallisilla sotilailla/poliiseilla. Kerrotaan, että satamassa olleen normannin porukasta muutama olisi ammuttu hengiltä konetuliaseilla sataman portilla, telmiessään rommin vaikutuksen alaisena. Mitähän siellä ehkä tapahtui - vaiko mitään? Oliko myös Paulinin porukat mahdollisesti vaarassa? Kerro jos muistat/tiedät noista kaukaisista tapahtumista!

Huhtikuussa 1931 USA:n lehdistössä kirjoitettiin laajalti Venäjän sahatavaran tuotannosta. Nimittäin suomalainen S/S ANVERSOISE toi ensimmäisen "koelastin" venäläistä puuta Leningradista Providenceen (R.I.). USA oli kieltänyt Venäjän pohjoisen alueen puutavarantuonnin, koska tiedettiin sen tuotannossa käytettävän pakkotyövoimaa. Tämän lastin kuitenkin sanottiin olevan eteläisistä metsistä ja työläiset olivat vapaita tovereita. Pitkän pohdinnan jälkeen lasti sallittiin purkaa. Ilmeisesti dokumentointi alkuperästä oli huolella tehty. Aluksen päällikkönä tuolloin oli Arne Stenroos ja fötstinä Arthur Söderlund.