Nollapisteiden kautta raakaöljyä Angolasta Meksikon lahdelle

Lähettänyt HANK

 

“Wellcome to paradise ” luki hytin ovessa majoittuessani tilapäisesti satama-ajaksi tunkin hyttiin. Hytissä olikin melua kuin konehuoneessa. No, ei se paljon häirinnyt väsyneen unta, sillä takana oli pitkä matka ja päivä: HEL – LHR – PHL. Päälle autokyyti Delaware Bay`lle ja veneellä redillä makaavaan puolityhjään raakaöljy-rotiskoon, jota siis purettiin.

 

”Paratiisin” toilettia – pytyn spuulaus pytsillä, ATC:n ”staili”, joka varustamossa oma staili.

 

Liput liehuvat syyskesän lämpimissä tuulissa Philadelphian vesillä. Tuohon ”vanhaan hyvään aikaan” sai aluksilla vielä olla melko rauhassa. Toki USCG kävi ikääntyneellä raakaöljyaluksella. Jos ei muuta, niin Inerin happipitoisuudesta saattoi aina vitnoilla.

 

Delaware Bay, Big Stone on suojaisa paikka lossata proomuihin ja odottaa orderia.

 

Perämies vihdoinkin hytissään, joka vaan oli melko paskainen. Muutoin mukava hiljainen ja hyvin ilmastoitukin. Hytin varustukseeen kuului jopa SW-radio. Pori ei sillä noille merialueille kuulunut, vaan omalla pikku Sony:lla (ICF-F1) kylläkin. Pimeään aikaan saattoi häiriöiden seasta kuulla uutisia kotimaasta ja seurata Itä-Euroopan kommunistidiktatuurien hajoamista.

 

”Cabinda, Angola for oders - toivottavasti automaatti ei hajoa!” Miettivät filippiiniläiset täkkärit. Ajoimme Delaware Bay`n suulta, Cape May`ltä loxodromia, siis samaa suuntaa, yli 4000 mailia kohti way point`ia, Cape Palmas`n, Liberian edustalle. Sen suurempia loxodromeja maapallolla ei kai juurikaan voi kauppamerenkulun puitteissa ajaa, ainakaan väistämättä jotain matalikkoa tai suurempaa. Ei siis tarvinnut automaattia väännellä. Jos se olisi sattunut hajoamaan, vaikka päällä oli sen ajan normaali filippiiniläinen täkkäriporukka, ruoritörnejä olisi riittänyt kreikkalaiselle ciiffillekin asti. Hän muutoin tapasi tulla brygälle omiin nimiin ja alkaa huudella VHF:llä, silloin harvoin kun jotain kelluvaa oli näköpiirissä. Eli kysellen siis kreikkalaisia kohtalontovereita. Kysyin häneltä tällaisessa tilanteessa vahdissani: ”Onko Sinulla mahdollisesti radiopuhelimenhoitajan todistus?” Opin muutaman kirosanan kreikaksi.. Sellaista oli tämä nykyinen Eurostoliiton persaukiskansa jo silloin. (0336N/0830W)

 

Liberian edustalla tämän matkan rahtausdetskut (taisi olla Hess-Oil) tarkentuivat; telexissä luki: “..to load full and complete cargo of Angolan light Crude Oil at Takula Offshore Terminal, Cabinda, Angola…” Navigaatioupseerina huomasin voivani piirtää Positon Plotting Sheet`lle kurssin Cabindaan läpi pisteen, missä Greenwichin meridiaani leikkaa päiväntasaajan. Siinä olisi silloin paljon nollia! Niin siis tein. Kyseisessä paikassa silloinen GPS:n edeltäjä, TRANSIT-navigaattori, näytti melko pieniä lukemia. Ja tämä ei ole mikään merimiesjuttu! Onko kukaan muu tehnyt samaa temppua – olisi kiva tietää ?

 

Cabindan terminaalia operoi, ainakin silloin – tiedä tästä päivästä – sellainen amerikkalainen öljyalan yrittäjä kun Standard Oil of California. Se tunnetaan paremmin päätoiminimellään CHEVRON. Heillä oli varastoaluksena liberiaan rekisteröity ULCC (310 000 Dwt) ”Afran Ocean”. Sen päällä oli täysi italiaanoporukka. Tosin Mooring- ja loading masterina toimivat jenkit. Lastisurveyori tuli kauempaa etelästä, pääkaupunki Luanda`sta. Hän kehui Luandaa maanpäälliseksi helvetiksi. Afran Ocean oli ollut Takulassa jo pidempään. Siellä ei tunnettu roskaproomuja, kuten mikään huolto-, proviantti-, vaihto-, tms ei ollut ainakaan helppoa. Aluksesta oli siis jo pitkään lempattu jätteet”isoon varastoon” eli mereen. Ympäristöarvoista yms siis viis. Toihan Kongo-joki kokoa ajan kaikkea virtansa mukana.

 

Aluksen ahterissa uiskenteli koko ajan suuria haita. Chevronilla oli tietysti helikopteri käytössä ja oma kenttä mantereella Malongossa, jossa oli heidän öljyleirinsä. Porukkaa vaihtoivat siten, että biz-jetillä suoraan kentältään Luandaan ja edelleen Eurooppaan meneviin reittikoneisiin ilman Angolan emigreissiä/tullia. Niin ainakin kertoivat. Homma oli varmaan hoidettu Washingtonin kuvilla, jotka noissakin maissa kummasti auttavat oloa ja eloa. No mutta, aikanaan saatiin lasti päälle; noin 1.000 000 barrelia länsiafrikkalaista mustaa kultaa. Sveitsiläisen pankin notify-osoitteella varustetut order-konossementit oli allekirjoitettu. Ne olivat varmaan jo taivaan sinessä matkalla pois Afrikasta (BL`s, originals, full set – ne kun sinulla on hallussasi - voitkin lähteä öljykauppoihin energiapörsseihin). Paikalliset ”demokraattiset” heimopäälliköt ja vähän isommatkin viskaalit olivat saamassa omansa, kun Alandia Breeze legotti Afran Oceanin ulkosivulta. Pian tuli purkausordeir; St. Croix, U.S.V.I. Lopuksi pieni maantiedon kertaus; Cabinda on saareke Angolaa Kongo-joen suistossa.

 

Matkalla Meksikon lahdelle nähtiin jälleen kerran kaikkea, tai sitten ei mitään mielenkiintoista. Tästä on keskusteltu aina. Kirjoittajan eli perämiehen vinkkelistä merellä on aina nähtävää ja se on aina erilainen. Näimme esim. valaan ruhon, jota luulimme aluksi kaatuneeksi purjeveneeksi, hait söivät sitä. (0328S/0109W) Matkalla kohti Ameriikkoja ajoimme, vallitsevia virtoja hyödyntäen, Brasilian rannikon läheisyyteen ja edelleen kohti Karibiaa.

Filippiiniläinen aliperämies

”Filsujen” lisäksi päällä oli neljä eurooppalaista. Ruoka oli itämaista ja lähinnä riisiä, mikä oikein laitettuna on ihan hyvää. Perunoita kokki ei oppinut keittämään, vaikka kuinka yritti ja perämies sentään opetti. Ruoka ei todellakaan ollut mikään viihtyvyystekijä, vaikka olisi sitä pitänyt olla. Filsu -byssaporukka varmaan teki parhaansa, mutta he kun eivät olleet oikein minkään alan ammattilaisia. Kyseisessä liikenteessä USAn päässä jouduttiin ottamaan vähintään kolmen kuukauden proviantti. Silloin pitää olla taitavat tekijät byssassa, jotta voidaan syödä edes kohtuullisesti. Ahkeria filsut olivat, eivätkä edes pahemmin juopotelleet. No, ehkäpä slabihinnat olivat kovia heille. He olivat tulleet 9 kk:n törnilleen tekemään rahaa. Ahkeria ja hyvä käytöksisiä he kyllä olivat. Heidän työnsä jälki oli kyllä melko vähäistä. No, olikokaan sen tarkoitus olla jotain muuta? Monella heillä oli törninsä jälkeen suunnitelma ostaa jokin liikeyritys kotimaastaan ja jättää merielämä siihen. Ehkäpä se osaltaan vaikutti työmotivaatioon ja -jälkeen. Jotkut heistä aikoivat jatkaa merellä, kuten kirjoittajan vahtimies, matruusimies. Hän väitti olevansa siviiliammatiltaan pappi. Saattoi ollakin. Kun ”hengenmies” oli toistuvasti kysynyt; onko Helsingin kaduilla jääkarhuja ja montako kertaa viikossa venäläiset hyökkäävät Suomeen? Päätin, että yytsikki on siivellä enkä tarvitse juttu kaveria. Mutta porukka oli pääasiassa mukavaa ja asiallista. Vapaa-ajan huvit olivat niukkoja, niinhän merellä silloin. Esimerkiksi ”kirjasto” oli mitä oli; muutama englannin ja takalogin kielinen Tex Willer/Jerry Cotton –tyyppinen teos. No, nekin tuli luettua. Harmitti, ettei tullut juurikaan omaa lukemista matkaan. Onneksi Sony kuului silloin tällöin, Porista ja oli aikaa ajatella kaikenlaista rauhassa. Toisin kuin nyky- eli netti- ja informaatioaikana.

 

Navigaatio oli toki tarvetta, mutta myös ajankulua ja harrastetta. Päiväntasaajan korkeapaineet pitivät taivaan auki ja horisonttikin oli yleensä terävä sekä aamu että iltahämärissä. Sekstanttia tuli käytettyä. Muistuu mieleen tarina eräästä suurtankkerin päälliköstä. Hän oli taitava mies, mutta kaikilla meillä on heikkoutemme. Hänen heikkoutensa oli sekstantin säilytyslaatikko monimutkaisine salpoineen. Tarinan mukaan hän ei saanut sekstanttia laatikosta, vaikka kuinka yritti, jopa vieraiden läsnä ollessa…No, vähän merimiesjuttua tositarinan lomaan. Mutta tähtitaivas oli samettinen noilla latitudeilla, kuten osa lukijoista hyvin tietää. Prygän siiven pää oli lähes meren päällä ja siellä todella tunsi olevansa yksin yöllä. Silloin ajatus ja mielikuvitus lensi katsellessa samettista tähtipalloa, hienoa linnunrataa sekä fosforinhohtoista potkurivirtaa…

 

Vielä vähän navigeerauksesta. Käytössä oli siis ”Gepsun”:n edeltäjä, TRANSIT- satelliittinavigaattori. Positioita oli kiva vertailla astronomisiin, ”ammuttuihin”, paikkoihin. Mittasimme aurinkoa ja planeettoja sekä kiintotähtiä säännöllisesti. Muistelen edesmennyttä astronomisen navigaation Grand Old Man`ia, Frank Homolka`a. Hän opetti aiemmin Nielsenillä, että kirkkaaseen kuuhorisonttiin voi ampua seitsemän tähteä (ts. Seven Selected Stars -taulukon mukaan) ja saada ihan hyvän position. Kokeilimme sitäkin. Siihen aikaan vielä oli taitavia ja kokeneita astronomisia navigaattoreita. Parhaimmillaan he ampuivat reilussa vartissa jopa nuo seitsemän tähteä ja paikka oli kartalla. Monet heistä ovat nyt jo”ilmavoimissa”.

 

Ehkäpä on paikallaan muutama sana tuon ajan tutkista. Ainakin laatupelit olivat silloin Raytheoneita ja sittemmin Selesmareja. Niitä oikeita ”linnunpönttöjä”, joissa oli oikea katodisädeputki jota oli mukava katsella. Pulssitehot olivat siksi suuria, että jos laite oli kunnossa ja vireessä, heikompikin maali piirtyi lähes kuin kartalla. Sopivan kohteen saattoi mitata/suuntia jopa 30 mailiin asti, mihin VRM:n skaala ylsi. Se ja EBL pyörivät mukavasti rullapotikoilla. Ne olivat oikeasti ergonomisia. Plottauskin onnistui, kunhan osasi. Ei ollut mitään näpelöi-hipelöi-kosketa-tätä-sitä-tota... rasvanakeillasi ja kursori pyörii kuvaputkella anteeksi -ruudulla sinne tänne – usemmiten sinne. Niin näissä nyky”tutkissa”, jotka taitavat olla jonkin tietokonepelin oheistuotteina keksittyjä. Vaikka niissä on nk.ominaisuuksia, ne ovat rimpulaleluja monessa mielessä, kuten moni veteraaninavigaattori – myhäillen – tietää.

Ruotsalainen yliperämies seuraa prygan torppausta.

Vielä tässä yhteydessä muistuu mieleen eräs episodi tutkan käytöstä avomerellä.Sattui eräässä jauhotrampissa, lähestyttäessä förstin vahdissa Hebridejä/Pentlannin salmea, eastbound. Keli oli tällöin hieman suttuinen, mutta liikenne taisi olla melko vähäistä.
Päälikkö yliperämiehelle: ” Katso tutkaa!”
Yliperämies päällikölle: ”Katsoin juuri”
Päällikkö yliperämiehelle: Katso vielä!”
Yliperämies päällikölle: ”Katsoin juuri”
Päällikkö yliperämiehelle: ”Määrään Sinut Katsomaan Tutkaa!!”
Sivusta seuranneena saattoi todeta, kuinka tämä persoonallinen yliperämies, joka oli myös hyvä astronominen navigaattori, sulki silmänsä tiukasti katsoessaan tutkan ”tuuttiin”, Päällikön määräyksestä. ”His Master`s voice” oli puhunut!

Mutta takaisin lämpimämmille vesille.

 

Vapaavahdit kuluivat usein trooppisessa auringossa uima-altaassa välillä polskien.Niin aina. Saunaa tässä ruotsalaisrakenteessa ei ollut ja sitä kyllä suomalainen kaipasi. Alus oli aika törkyinen. Hällä väliä -staili yhdistettynä etnisiin miehistöihin, johtaa usein tähän. Kun paikat pääsevät tarpeeksi huonoon kuntoon ja paskaisiksi, ne usein jäävät sellaisiksi. Konehuoneessa en muista käyneeni – miksi olisinkaan – lienee ollut savuinen ja öljyinen luola. Konestoppeja ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen. Kreikku-ciiffi ei pitänyt filsumiehistöä ihmisinä ja kohteli heitä kuin koiria. Kosketteli jopa näiden päitä, mikä monessa kulttuurissa on kiellettyä. Rohkea heppu tämä vanhan merenkulkijakansan edustaja. Eräät ovat siten päätyneet haiden ruoaksi…

 

Matka edistyi, muistaakseni sellaista noin 13 solmua kohti Karibiaa ja Pikku-Antilleja.

Mutta, hurrikaanikausi oli meneillään. Eräs tällainen oli käväissyt USAn Neitsytsaarilla ja tehnyt tuhojaan. Niinpä St. Croix`sta ei tullut sen lastin purkupaikkaa. Uusi orderi oli ns. LOOP eli Lousiana Offshore Oil Port. Kevennysalue Meksikon lahdella, Mississippi-joen suiston edustalla. Parisen kymmentä mailia rannikolta, kirjaimellisesti ”in the middle of the no-where”. Silti USAn suurin Off-Shore-satama mittavine faciliteetteineen, ainakin silloin.

Legotettiin ankkuri ja kevennys alkoi. Tuli bunkkeria, provianttia jne. Hurrikaani lähestyi Jukatanilta ja kevennys jouduttiin keskeyttämään. Alettiin hiivaamaan ankkuria. Merenkulkijat joutuvat usein tekemään turhia hommia.Tuli myös porukan vaihtoa.Tulijat olivat väsyneitä matkasta, lopuksi rullattuaan rankasti supply-aluksessa useita tunteja.

 

Tuli myös luokan mies.Helikopterilla. Hän oli siksi kiireinen tai kallis, miten vaan. Täkin heko-paikalle laskeutui Bell. Menin vastaan vispilää. Kiireisen matkustajan jälkeen koneesta nousi hymyilevä keski-ikäinen pilotti. ”Hallo – who`re you?” Bahamian vessel – asian crew... hän totesi edelleen rennosti. Kerroin olevani suomalainen perämies. Hän ilahtui ja kertoi itse olevansa suomalaista sukujuurta. Kysyi voisinko lähteä hänen matkaan todeten, että voisimme olla huurteisten äärellä ”NOLAssa”, nostalgisella Bourbon Streetillä, alle parin tunnin. Valittelin, etten päässyt lähtemään, vielä. Merielämä on aina ollut monesta mukavasta luopumista. Menimme päällystön messiin syömään. Hän rupatteli mukavia. Kertoi lentäneensä Vietnamissa vähän isompaa Belliä, tulitukopteria. Se oliskin jo toinen tarina, mutta suomalaisia siis tapaa joka paikassa!

Klikkaa tähän ja katso kuvia ALANDIA BREEZE albumista

Eso (ei varmistettu)

Ke, 05.04.2017 - 20:58

Kiva autenttinen kertomus maailman meriltä.
'Porikin' on mainittu, vaan eipä ole asema elossa enää. Ehdin olemaan parina kesänä Koivistonluodon alkuperäisellä mestalla kesäduunissa opin ajoa tahkotessa. Uudempi la-asema Preiviikissä on sekin jo haudattu.

Meikän lyhyen merimiesuran alkuopit seilattiin Turun ja Åbon välillä 1965. Bunkattiin samassa koijassa 'Rantasalmen sulttaanin' kanssa Suomen Joutsenella.