Suomen Valtamerentakainen Kauppa

Suomen Valtamerentakainen Kauppa Oy perustettiin 1918, kun Toiminimi Kontro & Kuosmanen ja Suomen Kahvituonti Oy yhdistyivät. Yhtiössä oli lisäksi osakkaina useita suomalaisia tukkuliikkeitä. Johtajaksi valittiin Kontro & Kuosmasen osakas Juho Kuosmanen, myöhemmin kauppaneuvos. Tuotevalmikoima käsitti elintarvikkeita, kemikaaleja, tekstiilejä, kone- ja autotarvikkeita.

Maahantuontiaan varten yhtiö hankki omia laivoja. Gustaf Erikson Maarianhaminsta myi syksyllä 1920 uuden pienen rahtihöyrynsä RIGEL. Sandvikens Skeppsdocka Helsingissä rakensi 1921 rahtihöyryt SUOMEN POIKA ja SUOMEN NEITO. Englannista ostettiin 1920 turret-rahtihöyry GARRYVALE, mutta lippu ja miehitys säilyi brittiläisenä. Tammikuussa 1922 laiva makuutettiin ylös Antwerpenissä. Seuraavan vuoden marraskuussa Antwerpenissä katsastettiin Suomen lipulle ja alkoi liikennöinti Etelä-Amerikkaan.

Lisäksi yhtiöllä oli parkki IRA ja fregatti SYLFID

Yhtiö oli Suomen Etelä-Amerikan Linjan perustajia 1926. AL:n liikenteeseen siirrettiin GARRYVALE.

Talousvaikeuksien vuoksi yhtiö päätettiin lopettaa 1928. SUOMEN POIKA ja SUOMEN NEITO myytiin Finska Ångfartys Ab:lle. GARRYVALEn osti Helsinkiin perustettu norjalainen lippuvarustamo Nordenfjeldske Lines A/B-O/Y. Juho Kusmanen jatkoi toimintaa perustaen Valtameri Oy:n. Keväällä 1993 perustettiin Asva Oy, johon siirrettiin Valtameren, Aspo Oy:n ja Rautaruukki Oy:n teräskauppa. Valtameri Oyj fuusioitiin 1999 Rautaruukkiin.

 
Savon Sanomat 18.8.2017
 

Tom Nurmi (ei varmistettu)

Ti, 26.01.2016 - 18:49

Höyrylaiva Rigel oli alunperin Gustaf Eriksson-varustamon omistuksessa, tosin vain noin puolen vuoden ajan. Kirjassa Gustaf Erikssonin höyrylaivat, kerrotan aluksen olleen epävakaa ja sen kapteeni tyytymätön alukseen. Kirjassa on paljon mielenkiintoita luettavaa. Aluksen lämmittäjät karkasivat heti ensimmäisellä matkalla jo Malmön satamassa vuonna 1920, laivan ollessa matkalla Lontooseen, ja Lontoossaa karkasivat vielä kokki ja yksi matruusi. Isoäitini veli sai myöhemmin, vuonna 1921,  kun laiva oli Suomen Valtamerentakaisen kaupan omistuksessa,  pestin laivalla lämmittäjänä. En tiedä miten pitkään hän oli laivalla ja haluaisin tietää oliko hän kenties vielä laivalla kun se tuhoutui ahtojäissä 07.03.1923, vai karkasiko hänkin sitä ennen?  Miehistön pelasti jäänmurtaja Murtaja. Mistä voisin löytää SS Rigel:in viimeisen miehsitöluettelon tai luettelon pelastuneista?

Yst Terveisin Tom Nurmi

 

Timo Sylvänne (ei varmistettu)

Ti, 26.01.2016 - 22:11

Kyllä vaan, hieno kirja on Gustaf Eriksons Ångare. Kirjasta löytyy lyhyt esittely Äänimeren Merikirjoja sivulta. Soisi vastaavia historiikkeja julkaistavan enemmänkin.

RIGEL höyryn historiaa ja yksi em. kirjasta kopioitu kuva näkyy Äänimeren Laivakuvia albumissa  Gustaf Erikson

Kansallisarkistossa Helsingissä säilytetään laivadokumentteja. Kun kokosin kirjaani Ääniä mereltä - merenkulkijat kertovat, Kansallisarkistosta Helena Mörsky antoi hyviä neuvoja. Niiden avulla Kari Hovi selvitteli kirjaan tarvittavia crew-listoja. Eipä sieltä kaikkea ole tallessa, mutta kannattaa kysellä

 

 

Tom Nurmi (ei varmistettu)

To, 28.01.2016 - 01:50

Kiitos Timo Sylvänne hyvästä vinkistä. yritän saada yhteyttä. Kuva on tuttu.  /Tom